Z-vesi – Turvallisempaa puhdistusta

Erilaiset puhdistusaineet kuormittavat ympäristöä ja ilmastoa, mutta myös ihmisten terveyttä. Siivousaineiden raaka-aineiden päästyä esimerkiksi vesistöihin, ne kertyvät eliöihin ja samalla rikastuvat ravintoketjuissa. Tämän lisäksi ne rehevöittävät vesistöjä, mikä taas aiheuttaa levien määrän lisääntymistä, kalakuolemia ja muita terveyshaittoja vedessä uiville. Myös siivouskemikaalien pakkaamisesta ja kuljetuksesta aiheutuu hiilidioksidipäästöjä mikä on kasvihuonekaasuista merkittävin.

Puhdistusaineita käytettäessä ihminen altistuu kemikaaleille ihon kautta sekä hengitysteitse sumutehöyryinä. Monien siivousaineissa käytettävien kemikaalien ympäristö- ja terveysvaikutuksista ei ole edes olemassa minkäänlaista tutkimustietoa. Kuulostaa huolestuttavalta.. onneksi nykyään nämä ympäristö- ja terveyshaitat ymmärretään ja niitä pyritään vähentämään.

Mitä Z-vesi on ja mihin sitä käytetään?

Z-vesi on uusi, alunperin Japanilaisen teknologian mukaan kehitetty tuote joka vähentää kasvihuonepäästöjä, ympäristö kuormitusta ja on ennen kaikkea turvallinen käyttäjälleen. Z-vesi valmistetaan normaalista vesijohtovedestä Z-vesi generaattorissa, missä vesijohtovesi suodatetaan ja siihen lisätään pieni määrä kaliumkarbonaattia (0,17%). Tämän jälkeen tapahtuu elektrolyysi, minkä johdosta saadaan alkaalista emäksistä vettä. Z-veden teho perustuu sen korkeaan pH- arvoon (pH 12,5). Se soveltuu kaikkeen päivittäiseen siivoukseen; keittiön, WC:n, lattioiden, lasi- ja peilipintojen ja jopa pyykin pesuun. Erityisen hyvin se soveltuu käytettäväksi tiloihin joissa käsitellään elintarvikkeita sekä esimerkiksi kouluihin ja sairaaloihin.

Ympäristö- ja Terveyshyödyt

Z-veden yksi merkittävä ympäristö hyöty on mahdollisuus valmistaa sitä itse. Yritys voi hankkia itselleen Z-vesi generaattorin ja näin ollen siivouskemikaalien kuljetuksilta ja pakkaamisilta vältytään, mikä vähentää haitallisia hiilidioksidipäästöjä. Tämän lisäksi tuote on biologisesti hajoavaa eikä kuormita ympäristöä. Käyttäjälleen Z-vesi ei aiheuta vaarallisia sumutehöyryjä eikä syövytä ihoa. Vaikka tuotteen pH on korkea, se neutralisoituu käytön aikana(pH 7) eli muuttuu käytännössä normaaliksi vedeksi. Tämän takia myöskään jälkihuuhtelua ei tarvita, eikä pinnoille jää kemiallisten pesuaineiden jäämiä mihin lika tarttuu helpommin.

Z-vedellä pyyhitty alue erottuu selvästi rosteripinnassa.

Teksti: Iiris Muhonen

Lähteet:
Seuraa meitä ja Z-vettä tulevaisuuteen, PT Professional

www.ympäristöosaava.fi
www.ilmasto.org
www.ympäristö.fi